Bangladeshin sydämessä nuoripari hakeutuu turvaan valtaville sokeriruokopelloille. Heidän halusta punastuneet vartalonsa, eivät voi vastustaa ulkoilman viehätystä. He ovat homoja, ja heidän rakkautensa on yhtä makeaa kuin heitä ympäröivät viljelykasvit. Heidän vartalonsa kietoutuvat toisiinsa, heidän huokauksensa kaikuvat tyhjän kentän läpi. Nuorempi, hoikka poika ilkikurinen kiilto silmissä, ottaa johdon. Hänen kumppaninsa, hieman vanhempi mies, jonka vartalo on yhtä kova kuin sokeriruo'on varret, seuraa hänen jokaista käskyään. Heidän kehonsa liikkuu rytmissä, heidän intohimonsa käsin kosketeltava. Ilma on paksu himosta, heidän voihkauksensa voimistuvat joka työnnöllä. Heidän kehot kiiltelevät hiestä, iho punertaa nautinnosta. Tämä on heidän pyhättönsä, leikkipaikka, turvapaikkansa, turvapaikka maailmasta, joka ei ymmärrä heitä. Ja tällä alalla he ovat vapaita rakastamaan ketä he haluavat. Tämä on Heidän tarinansa, heidän hetkensä, heidän nautintonsa. Tämä on sokeriruokansa kenttä.